Riittämättömyyden tunne ja paheneva henkilöstövaje kuormittavat varhaiskasvatuksen ammattilaisia jopa enemmän kuin palkan pienuus. Tämä käy ilmi JHL:n tekemästä kyselystä, johon vastasi runsas 2 300 varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa ja opettajaa, ryhmäavustajaa, sosionomia ja perhepäivähoitajaa.
Kyselyssä selvitettiin alan palkkausta ja muita työsuhteen ehtoja, työn aiheuttamaa stressiä, työssä ilmennyttä häirintää, epäasiallista kohtelua ja väkivaltaa sekä varhaiskasvatushenkilöstön työkykyä ja jaksamista.
”Vastuu on suuri, palkka pieni. Taukoja ei juuri ole, ja koko ajan on oltava skarppina”.
Näin tiivisti ajatuksensa eräs kyselyyn vastanneista.
JHL:läinen Miia Kekäläinen, 50, muistelee aikaa runsas kymmenen vuotta sitten, jolloin hän aloitti varhaiskasvatuksen lastenhoitajana Jyväskylässä.
– Meillä oli hyvä tiimi. Vaikka väliin oli kiire, tiimipalaverit kyettiin pitämään säännöllisesti, askelmerkit olivat kaikille selvät ja homma pysyi hanskassa, hän sanoo.
Varhaiskasvatuksen opettajilla oli suunnitteluvastuu, mutta kaikkia tiimiläisiä arvostettiin ja kunkin vahvuudet huomiotiin.
– Päivässä oli joustoa: kun lapset olivat iltapäivänokosilla, ehdin tekemään työvuorosuunnittelua.
Pari kuukautta sitten Kekäläinen aloitti varhaiskasvatuksen päätoimisena varapääluottamusmiehenä ja tarkastelee päiväkotien arkea niin kasvatuksen ammattilaisena kuin luottamusmiehenä.
– Kymmenessä vuodessa varhaiskasvatuksesta on tullut selviytymiskamppailua, hän sanoo.
Isot yksiköt lisäävät levottomuutta
Ensimmäinen iso muutos päivähoidon arkeen tuli 2019, kun varhaiskasvatuksen opettajien suunnittelu-, arviointi- ja kehittämisaikaa pidennettiin runsaasta kolmesta tunnista viiteen tuntiin viikossa, eli noin 13 prosenttiin viikkotyöajasta. Se tarkoitti, että yksi aikuinen oli ryhmästä aiempaa enemmän muissa tehtävissä.
Samaan aikaan tapahtui toinen muutos: Suomessa alettiin yhdistellä muutaman lapsiryhmän pieniä päiväkoteja ja rakentaa uusia, jopa sadoille lapselle suunnattuja päiväkotirakennuksia.
Myös Jyväskylän Kortepohjassa kaksi päiväkotia muutti isoon uudisrakennukseen. Kortetaloon tuli myös ala-aste, ja nyt samoissa tiloissa pyörii 500 lasta.
– Muutto isoon taloon tarkoitti lisää levottomuutta ja valtavaa määrää kontakteja päivän aikana.
Lastenhoitaja, varapääluottamusmies Miia Kekäläinen
– Henkilöstöä kuultiin talon suunnitteluvaiheessa, mutta silti käytäntö yllätti. Saimme isoja soluja, ja se tarkoitti paljon lapsia ja aikuisia yhdessä, lisää levottomuutta ja valtavaa määrää kontakteja päivän aikana, kertoo Kekäläinen.
Pienessä päiväkodissa oli syöty omassa ryhmätilassa. Päiväkotikoulussa ruokailu oli porrastettava, jotta liikkuminen pihalta sisälle ja ruokasaliin olisi ylipäätään sujunut.
– Isossa talossa kaikki toiminnot lasten kanssa on aikataulutettu. Ei voi joustaa, koska silloin tulee ruuhkaa.
Liian moni lapsi jää ilman tukea
Kolmas muutos liittyy erityistä tukea tarvitseviin lapsiin. Kekäläinen ei tiedä, onko heidän määränsä oikeasti lisääntynyt vai tuntuuko vain siltä.
– Toisinaan mietin, tarvittaisiinko niin paljon tukea, jos päivähoitoyksiköt olisivat pienempiä, hän sanoo.
Päiväkodit selvittävät jo toimintakauden alussa syksyisin erityistä tukea tarvitsevat lapset, jotta päätökset tuesta saadaan mahdollisimman pikaisesti. Myönteisistä päätöksistä huolimatta likikään kaikki tukea tarvitsevat lapset eivät saa sitä.
– Tuen tarvitsijoita on paljon, eikä varhaiskasvatuksen erityisopettajia ja -avustajia ole niin vaan saatavilla.
– Tuen tarvitsijoita on paljon, eikä varhaiskasvatuksen erityisopettajia ja -avustajia ole niin vaan saatavilla, toteaa Kekäläinen.
Henkilöstöpula koko alan ongelma
Joissain päiväkodeissa on omia varahenkilöitä, jotka tulevat ryhmiin paikkaamaan varhaiskasvatuksen opettajien ja lastenhoitajien sairaus- ja muita lomia. Useimmiten päiväkodin johtajilta tai varajohtajilta menee kuitenkin iso osa työpäivästä sijaisten metsästämiseen.
Jos sijainen saadaan ryhmään, kuluu henkilökunnalta aikaa uuden ohjaamiseen ja perehdyttämiseen.
Kekäläinen pelkää, että tulevaisuudessa henkilöstöpula vain pahenee. Hän ei ole pelkoineen yksin, sillä kuntien eläkelaitoksen Kevan tuoreiden laskelmien mukaan Suomesta puuttuu noin 6 000 varhaiskasvatuksen opettajaa ja 2 400 pätevää erityisopettajaa. Esimerkiksi pääkaupunkisedulla on auki satoja opettajien vakansseja.
Myös pätevistä lastenhoitajista on paikoin pulaa, sillä monet hoitajat sijaistavat puuttuvia opettajia – joko omasta halustaan tai työnantajan aloitteesta.
Kekäläinen epäilee, että päiväkodin arki voi olla vasta valmistuneille varhaiskasvatuksen opettajille ja hoitajille sokki.
– Nekin, jotka ovat halunneet ja varta vasten opiskelleet alalle, saattavat tulla toisiin ajatuksiin ja vaihtaa alaa.
Jäsenkyselystä murskaavat tulokset
Miia Kekäläisen huomiot saavat vahvistusta JHL:n varhaiskasvatuksen ammattilaisille tekemästä kyselystä. Kysely tehtiin vuoden 2022 lopulla, ja siihen vastasi runsas 2 300 liiton jäsentä.
Heistä runsas 1 600 (noin 79 %) työskentelee varhaiskasvatuksen lastenhoitajina, noin 200 varhaiskasvatuksen opettajina ja erityisopettajina, runsas sata ryhmäavustajina ja noin 30 sosionomeina. Lisäksi kyselyyn vastasi noin 340 perhepäivähoitajaa.
Kyselyssä selvitettiin palkkauksen ja työsuhteen ehtojen lisäksi työn kuormitusta ja stressiä sekä varhaiskasvatushenkilöstön työkykyä ja jaksamista.
Liitoilta vakava viesti päättäjille
Työturvallisuuskeskuksen mukaan eettinen kuormitus tarkoittaa stressin ja kuormittuneisuuden kokemuksia, jotka aiheutuvat työn eettisistä haasteista. Eettistä kuormitusta tapahtuu, jos henkilö ei tiedä kuinka toimia eri tilanteissa tai jos hän tietää oikean ja parhaan menettelytavan, mutta ei jostain syystä kykene toimimaan sen mukaan.
Peräti kolme neljästä JHL:n kyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, ettei heillä ollut riittävästi aikaa lasten yksilölliseen tukemiseen.
– Se on esimerkki työn eettisestä kuormittavuudesta, ja asialle pitää tehdä jotain, vaatii JHL:n ammattialatoiminnan asiantuntija Sanna Pihakivi.
– Hyvän kasvuympäristön kriteerit eivät enää täyty varhaiskasvatuksessa, eivät ainakaan kaikkialla.
JHL:n ammattialatoiminnan asiantuntija Sanna Pihakivi
Lapsen hyvä kasvuympäristö edellyttää Pihakiven mukaan riittävää määrää aikuisia, turvallisia tiloja, lapsen ja perheen tarpeisiin sopivia ja oikein mitoitettuja palveluja sekä lapsen iän ja kehitystason huomioivaa ja häntä arvostavaa vuorovaikutusta.
– Hyvän kasvuympäristön kriteerit eivät enää täyty varhaiskasvatuksessa, eivät ainakaan kaikkialla, Pihakivi huomauttaa.
Kyselyn viesti valtakunnan päättäjille on selvä. JHL ja muut alan ammattiliitot vaativat tuntuvaa panostusta varhaiskasvatuksen kuntoon saattamiseen alkavalla hallituskaudella.
Yksi kyynistyy, toinen ei saa unta
Miia Kekäläisen mielestä varhaiskasvatus on parhaimmillaan tiimityötä, jossa tiedostetaan kaikkien vahvuudet ja jokainen lapsi ehditään päivän aikana huomioida.
– Nyt ollaan kaukana siitä. Työpaikalla yritetään tsempata, mutta jokaisen pinna on kireällä ja kotona kaadutaan sohvalle. Edes viikonloput eivät aina riitä palautumiseen, hän sanoo.
Luottamusmiehenä Kekäläinen on nähnyt henkilöstön kuormituksen ja uupumuksen. Ja pettymyksen, kun esimiehetkin ovat kädettömiä.
– Kukin käsittelee asiaa omalla tavallaan. Yksi kyynistyy, toinen ei saa unta, kolmas oireilee fyysisellä vaivalla. Moni miettii alan vaihtoa.
Kun Kekäläinen jätti helmikuussa työt päiväkodissa ja aloitti päätoimisena varapääluottamusmiehenä, hänkin alkoi nukkua yönsä paremmin.
– Muistelen lämmöllä ensimmäisiä vuosia päiväkodissa, ja ihmettelen, miten maailman parhaasta työstä on tullut päivästä toiseen selviytymistä.